Lukudiplomit

Kirjastolla on kaksi lukudiplomia. Lukutiikeri on tarkoitettu alakouluille ja Pikkutiikeri päivähoitoryhmille ja perheille.

Lukutiikeri alakouluille

Lukutiikeri-diplomit suoritetaan koulussa opettajan ohjauksessa. Oppilas lukee kirjalistalta valitsemansa kirjat ja merkitsee ne lukutaulukkoon, joka palautetaan opettajalle. Taulukon sijasta opettaja voi seurata luettuja kirjoja muulla haluamallaan tavalla. Kotiopetuksessa oleva oppilas voi suorittaa diplomin kotona vanhemman ohjauksessa.

Lukutiikerin voi suorittaa joustavasti. Opettaja voi hyväksyä suorituksiksi myös muita kuin listalla olevia kirjoja tai vain osan kirjasta. Tärkeintä on, että oppilas lukee omalle tasolleen sopivia ja häntä kiinnostavia tekstejä. Opettajan luvalla kirjan voi lukemisen sijaan myös kuunnella.

Opettaja voi pyytää oppilaita tekemään luetuista kirjoista tehtäviä, esimerkiksi piirtämistä, esittämistä tai esitelmiä.

Diplomit tilataan Järvenpään kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosastolta sähköpostitse tai puhelimitse. Tilaathan diplomit hyvissä ajoin etukäteen. Yleinen käytäntö on, että opettaja jakaa diplomit todistusten jaon yhteydessä. Kirjasto vastaa diplomin kustannuksista.

Lukutiikerin kirjalistat

Lukudiplomilistat löytyvät kirjastolta tai voit poimia tästä listan käyttöösi.

Pikkutiikeri päiväkotiryhmille ja perheille

Pikkutiikeri-lukudiplomi on tarkoitettu perheille ja lapsiryhmille yhdessä suoritettavaksi. Ikärajaa diplomin suorittamiseen ei ole. Halutessaan diplomin voi suorittaa yksinkin. Diplomin tarkoitus on kannustaa perheitä lukemaan ja tutustumaan tarinoihin yhdessä.

Diplomin suorittaminen on yksinkertaista. Yhdessä luettavaksi valitaan Pikkutiikeri-kirjalistasta yhteensä kymmenen kirjaa:

  • kolme satukirjaa
  • yksi runokirja
  • kuusi vapaavalintaista kirjaa, jotka voivat olla kuva-, satu-, runo- sarjakuva- tai tietokirjoja.

Kirjat voidaan myös kuunnella äänikirjoina. Luetut kirjat merkitään Pikkutiikeri-lukulistaan, jonka voi joko tulostaa itse tai pyytää kirjastosta. Kun lista on täynnä, se tuodaan kirjaston lasten- ja nuortenosastolle.

Diplomit voi noutaa kirjastosta tai kirjaston henkilökunta postittaa ne pyynnöstä suorittajille. Jokainen ryhmä saa yhden diplomin ja lisäksi jokainen diplomin suorittamiseen osallistunut lapsi saa askarreltavaksi oman pahvisen mitalin.

Ryhmät voivat lukemisen lisäksi askarrella tai piirtää kuvia kirjojen maailmasta tai käyttää lukudiplomin suorittamista muuten osana muuta toimintaansa. Luetuista kirjoista voidaan myös pitää lukupäiväkirjaa. Alla tehtäväesimerkkejä Pikkutiikerin suorittajille.

Koulujen kesälukukampanjan tulokset

Koulujen kesälukukampanja on ratkennut: voiton vei Haarajoen koulu!
Kesän aikana yli 600 oppilasta luki yhteensä lähes 6000 kirjaa.
Kampanjan suojelijana toimi kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen, joka vieraili  voittajakoululla luovuttamassa kaupungin lukevimman koulun diplomin sekä kirjalahjakortin.
Kaikkia lukijoita muistettiin pienellä palkinnolla.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!