A

Läntinen lisäraide 1 laitureineen otetaan käyttöön 1.10. Järvenpään ja Saunakallion asemilla

25.09.2018

Liikennevirasto tiedottaa:

Kesäkuusta lähtien läntinen raide 1 on ollut liikenteeltä suljettuna uuden lisäraiteen rakentamisen johdosta. Lisäraide otetaan junaliikenteen käyttöön sekä Järvenpäässä että Saunakalliossa lokakuun 1. päivä. Lisäraiteen käyttöönoton jälkeen junat Helsingin suuntaan lähtevät jälleen normaaliin tapaan molemmilla asemilla raiteelta 1.

Uuden raiteen myötä entinen raide 1 jää Järvenpään ohittavan junaliikenteen käyttöön.

– Kyseessä on ollut haastava hanke, koska kaikki työvaiheet on jouduttu tekemään junaliikenteen ehdoilla. Matkustajaturvallisuus on pidetty ykkösasiana, projektinjohtaja Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Rakennustöiden vuoksi asema-alueiden kulkureiteissä on ollut jonkin verran muutoksia.

– Pahoittelemme, että rakennustyöt ovat aiheuttaneet kiertoreittejä ja haittaa matkustajille. Toivottavasti uudet katokset ja pyörätelineet parantavat matkustajien palvelua, Kansonen sanoo.

Työt Järvenpäässä jatkuvat vuoteen 2019

Lisäraiteen valmistuttua Järvenpään asemalla jatketaan töitä vuoden loppuun saakka. Meluseinien rakentaminen viimeistelytöineen saadaan valmiiksi Järvenpään alueella vuoden 2019 aikana.

Järvenpään alueella tehtävät työt ovat osa vuoteen 2020 jatkuvaa Helsinki-Riihimäki-hanketta. Riihimäellä tehdään parhaillaan mittavia vaihde- ja raiteistomuutoksia, joilla nopeutetaan ja selkeytetään junaliikennettä. Lisäksi Riihimäen aseman palvelutasoa parannetaan muun muassa uusin, korkein laiturein sekä laiturikatoksia peruskorjaamalla.

Lisätietoja:

projektinjohtaja Juha Kansonen, puh. 0295 34 3633, juha.kansonen@liikennevirasto.fi

projektipäällikkö Riitta Parviainen, puh. 0295 34 3034, riitta.parviainen@liikennevirasto.fi

Helsinki–Riihimäki-hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimmin liikennöidyn rataosuuden, pääradan välityskykyä. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on käynnissä vuosina 2016–2020. Seuraa hanketta: www.liikennevirasto.fi/helsinki-riihimaki,  www.facebook.com/jarvenpaanlisaraide/, https://www.facebook.com/riihimaenratapihanuusiminen/

 

Takaisin