A

Risukampanja 5.-12.10.2019

26.09.2019

Nyt on oikea aika leikata puita ja pensaita! Huomioi kuitenkin kasvilajit.

Järvenpään kaupunki tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden kiikuttaa Puolmatkan jäteasemalle risuja ilmaiseksi ajanjaksolla 5.-12.10.2019. Risujen ja oksien läpimitta on kuitenkin oltava alle 10 cm.

Siispä, oksasakset tai –saha esiin ja trimmaamaan pensasaitoja ja muita, etenkin kadunvarsikasveja. Katko liian matalalle tai liian kauas tielle ulottuvat puunoksat ja pensaat. Näin saamme paitsi tien maksimaalisen leveyden hyötykäyttöön  ja kunnossapitokalustolle parempi väylä liikkua, myös liikenneturvallisuutta parempiin kantimiin, kun näkymät kirkastuvat esim. risteyskohdissa.

Pitäkää naapurustossa talkoot ja kuljettakaa risut kimppakyydillä Puolmatkaan! Näin säästyy paitsi aikaa, myös luontoa. Kotikulmille jäävät voivat keitellä vaikka talkookahvit sillä aikaa.

Takaisin