A

Liikkuva koulu elää koulujen arjessa

12.11.2019

Järvenpää oli mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu -hankkeessa, jonka tarkoituksena oli lisätä lasten liikkumista koulupäivän aikana.  Itse hanke päättyi keväällä 2019, mutta ilahduttavaa on, että monet käytännöt ovat jääneet elämään koulujen arkeen hankkeen jälkeenkin.

Järvenpääläiset koulut olivat hankkeessa mukana ujuttamassa matalalla kynnyksellä lisää liikkumista lasten koulupäivään. Jokainen koulu toteutti liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan. Kartanon koulussa oli salivälitunteja, liikuntavälineiden lainaamo, luistelua, pulkkamäkeä ja välkkäritoimintaa, jossa isommat lapset leikittivät pienempiä. Lisäksi panostettiin toiminnalliseen opetukseen. Liikkumista sisällytettiin itse oppimistehtävään, muun muassa matikantunnilla kertotaulua opetellessa oppilas pomppi oikean vastauksen antaman määrän. Myös virtuaalinen Jumppakissa jumppatuokioineen liikutti lapsia keskellä oppituntia.

Liikkuva koulu -hankeen aikana Kartanossa liikuntavastaavana toiminut luokanopettaja Laura Kumpulainen piti hanketta hyvänä. Monet hankkeen aikana käynnistetyt kehittämisaskeleet ovat sulahtaneet koulun normaaliksi toiminnaksi.

– Välinelainaamosta lainataan liikuntavälineitä edelleen ahkerasti, myös vapaaehtoisia oppilaita on löytynyt leikittämään pienempiä lapsia välitunnin aikana.  Toiminnallinen opetus on tullut jäädäkseen ja sisällytämme eri tavoin liikkumista oppimiseen. Pidämme liikuntahetkituokioita oppituntien aikana, ja oppilaat hakevat materiaalit ja monisteet opettajalta. Oppilaan opiskelutarvikkeet eivät ole enää pulpetin pöytälaatikossa, vaan kukin lapsi hakee kynät ja tavarat luokan seinustalla olevasta laatikostaan. Luokissa on keikkuvia jakkaroita, istumapalloja ja työskennellä voi vaikka seisten tai lattialla istuen. 

– Kaikin puolin Liikkuva koulu -hanke oli hyödyllinen, ja siitä jäi kouluarkeen elämään hyviä käytänteitä. Onhan yleisestikin todettu, että liikunta auttaa oppimista. Tämän hankkeen myötä yleinen tietoisuus ja myönteinen asenne liikkuvampaan päivään on kasvanut, toteaa erityisopettaja Tuija Lindström.

Koululla on mahdollisuus käyttää viereistä tenniskenttää mm. sählyotteluihin, erilaisia pelejä voi pelata myös koulun nurmikentällä ja peliareenalla.

Hauskaa labyrinttisuunnistusta

Kartanon koululla oli vilinää marraskuun alussa, kun 2.–5. luokkalaiset pääsivät kokeilemaan sisäsuunnista liikuntahallilla. Tämän mahdollisti Helsingin suunnistajien seniorit, jotka ovat vapaaehtoisvoimin jo useampana vuonna liikuttaneet pääkaupunkiseudun koulun lapsia. Idea on yksinkertainen, tuoleista ja muovinauhoista tehdään neljä erilaista rataa, jonne oli sijoitettu parikymmentä rastia. Lapset saivat mukaansa kartan ja emit-kortin (sähköinen suunnistuskilpailussa käytettävä laite, joka ottaa aikaa ratakierroksella) ja ei kun menoksi!

Sisäsuunnistuksessa ei ollut tarkoitus kilpailla kaverin kanssa, sillä radoissa oli pieniä eroja. Tavoitteena on, että koululaiset oppivat motorisia taitoja ja tilan hahmottamista ja siinä sivussa perusoppia suunnistuksen saloista. Kaiken lisäksi labyrintissä seikkailu oli lapsista hauskaa!

Liikkuva koulu sisäsuunnistus

Helsingin suunnistajien ikämiehet opastavat radalle, kartta käteen ja menoksi.

Liikkuva koulu radalla juoksu

Juoksua labyrintissa rastilta rastille.

Takaisin