Etusivu/Asuminen ja ympäristö/Hankkeet/Bulevardikortteli
Bulevardikortteli
Perhelä, tunnettu myös nimellä Bulevardikortteli, on Järvenpään keskustan kehittämisen kärkihanke, jonka tavoitteena on uudistaa ja elävöittää keskustaa sekä parantaa kävelykadun palveluja. Järvenpään yhteistyökumppanina toimii YIT. Korttelin kaavoitus käynnistyi alkuvuodesta 2020 ja sai lainvoiman loppuvuodesta 2020. Rakentaminen alkoi keväällä 2021 maanrakennustöillä, ja ensimmäiset asuin- ja toimistotilat valmistuivat loppuvuodesta 2022.
Bulevardikortteli on hybridikortteli, joka yhdistää laadukkaan asumisen, palvelut ja työpaikat. Se sijaitsee keskeisellä paikalla, juna-aseman vieressä ja lähellä rantaa. Kortteliin rakennetaan 20-kerroksinen tornitalo, kaksi matalampaa kerrostaloa sekä toimisto- ja liiketiloja. Asuntoja tulee yhteensä noin 300. Lisäksi Järvenpään kaupunki vuokraa tiloja Bulevardikorttelista korvatakseen hajasijoitettuja ja käytöstä poistettuja toimitilojaan.
Suunnittelussa on huomioitu ympäristö ja historia, erityisesti vanhan Osuuskaupan funkkisnurkan tyyli, joka näkyy kivijalan julkisivussa. Asunnoista on pyritty saamaan näkymät Rantapuistoon ja Tuusulanjärvelle.
“Olemme tekemässä tulevaisuuden ratkaisua. Tavoitteenamme on tuoda Järvenpään ydinkeskustaan korkealaatuista rakentamista, joka palvelee sekä kaupunkilaisia että täällä työskenteleviä ja asioivia”, kertoo johtaja Olli Keto-Tokoi.
Järvenpään kaupungin toiminnot siirtyivät Bulevardikortteliin alkuvuodesta 2023. Kaikkia kaupunkilaisia palveleva infopiste sijaitsee toimistorakennuksen 3. kerroksessa. Myös Keski-Uudenmaan Osuuspankki ja HUS toimivat tiloissa.
Bulevardikorttelin rakentaminen jatkuu, ja parhaillaan rakennetaan seuraavaa asuinkerrostaloa ja liikekeskusta, jonka palvelut avautuvat vuoden 2024 aikana. Korttelin on määrä valmistua kokonaisuudessaan vuonna 2026.
Lue lisää: Bulevardikortteli