Vuoden kuvatuin järvenpääläinen: 8-metrinen Järvenhaltija-veistos ja muut huippuhetket Järvenpään taidemuseon vuodesta 2024
—KulttuuriJärvenpään kaupungin museokohteissa kävi ennätykselliset lähes 27 000 kävijää vuonna 2024. Museotoiminta houkutteli mukaan lapsia ja nuoria, uuden Alvar Aalto -museokohteen avaamista valmisteltiin.
Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti Suvirannassa sekä Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijakoti Aholassa rikottiin kaikkien aikojen kävijäennätykset. Museokohteiden käynneistä 52 % tehtiin Museokortilla, ja jopa 23 % kävijöistä oli lapsia.
”En olisi voinut kuvitellakaan, miten autenttisena talo on säilynyt. Koko ryhmä henkäisi ällistyneenä ateljeehen tullessaan.” – Museokorttipalaute
Uusi maamerkki Järvenpäähän
Vuoden kuvatuin järvenpääläinen oli huhtikuussa Helsingintien kiertoliittymään valmistunut Järvenhaltija, taiteilija HC Bergin kahdeksanmetrinen, maalatuista alumiinilevyistä rakennettu veistos. Teos kuuluu kaupungin taidekokoelmaan.
”Lähtöajatuksena Järvenhaltijassa on ollut nuoren ihmisen matka aikuisuuteen. Se voisi olla myös haltijan matka todellisuuteen. Se matka on vasta alussa. Teokseen liittyy myös ajatus ympäristöstä ja luonnon tilasta,” luonnehtii taiteilija HC Berg.
Uuden Alvar Aalto -museokohteen avaamista valmisteltiin
Vuonna 2024 valmisteltiin myös uuden museon avautumista Järvenpäähän. Kansainvälisesti merkittävän Alvar Aalto -kohteen, säveltäjäkoti Villa Kokkosen pihan ennallistaminen valmistui ja kohde päästään avaamaan ensi kertaa kokonaisuutena yleisölle 2025. Villa Kokkosen avajaisia vietetään 3.5.2025. Avaamista valmisteli myös Järvenpään taidemuseon näyttely ”Sävelten arkkitehtuuria – Villa Kokkonen kotina”, joka kertoi Villa Kokkosen historian ja tarinan, eli kahden akateemikon, Alvar Aallon ja Joonas Kokkosen ystävyydestä.
Taidemuseossa oli esillä Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin tuotantoa esittelevä pysyvä kokoelmanäyttely sekä vielä 23.2.2025 asti auki oleva näyttely ”Koulu + taide”, joka toteutettiin osallistavasti järvenpääläisten koululaisten ja taideopettajien kanssa. Lisäksi taidemuseo toteutti kesällä 2024 Aholan kesänäyttelyn ”Esirippu nousee – Ahot ja teatteri”.
Museotoiminta houkutteli lapsia ja nuoria
Museokohteissa vieraili opastetuilla kierroksilla ja työpajoissa vuonna 2024 lähes 3 300 perusopetuksen oppilasta, mikä korostaa museoiden merkitystä lasten ja nuorten kulttuuriperintökasvatuksessa. Taidemuseo toteutti viisi erilaista Koulujen kulttuuripolku -kokonaisuutta osaksi koulujen opetussuunnitelmia, joihin osallistuivat kaikki järvenpääläiset 2., 3., 7., 8. ja 9. luokat. Vuonna 2025 kulttuuripolkutoiminta laajenee varhaiskasvatukseen.
Järvenpään museokohteissa lapset on huomioitu myös näyttelyissä omilla pedagogisilla tiloilla, joita uudistetaan näyttelyiden vaihtumisen yhteydessä. “Lapsiystävällinen kohde, upea moniaistillinen ja erittäin kaunis “hands on” tila pienille vieraille. Jatkakaa lasten huomioimista – heissä on museoiden tulevaisuus.” – Kävijäkyselyn asiakaspalaute
Lisätietoja:
Jaana Tamminen
museopalveluiden päällikkö
jaana.tamminen@jarvenpaa.fi
040 315 2587