Puheeksi ottaminen lapsiperheissä ja kouluvalmentajatoiminta palkitaan Tärkeissä töissä -gaalassa
—Hyvinvointi ja terveysPuheeksi ottamista lapsiperheissä ja kouluvalmentajatoimintaa kotoutumisen tueksi. Järvenpääläisiä kehittämistekoja palkitaan tänään 3.12.2024 valtakunnallisessa Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä.
Järvenpään kaupungin työyhteisöissä innovoidaan rohkeasti uusia toimintatapoja kaupunkilaisten palvelujen parantamiseksi. Kehittämistekomme on huomioitu jälleen valtakunnallisesti, kun kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtäviä tärkeitä töitä palkitaan Tärkeissä töissä -gaalassa. Tilaisuudessa huomioidaan yhteensä 55 innostavaa kunta- hyvinvointialan kehittämistekoa eri toimialoilta ja teemoista.
Yhtenäinen toimintamalli puheeksiottamiseen
Järvenpään kaupungin Puheeksiottava kunta – hyvinvoivat perheet -hankkeessa on kehitetty yhtenäinen toimintamalli lasten, nuorten ja heidän perheiden kohtaamiseksi. Työtapaan on perehdytetty ja se on otettu käyttöön Järvenpään varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiossa, nuorisotoimessa, iltapäiväkerhoissa ja perhepäivähoidossa. Tavoitteena on lisätä asiakkaiden osallisuutta ja vahvistaa oikea-aikaista puheeksiottamista erilaisissa elämäntilanteissa olevien perheiden kohtaamisissa.
Työtavasta haluttiin selkeä ja sopiva kaikkiin palveluihin, joissa lapsia, nuoria ja heidän perheitään kohdataan. Perehdytyksistä kerättiin palautetta, jossa todettiin työtavan olevan helppo ottaa käyttöön (arvosana 4,08, asteikolla 1–5) ja että yhtenäinen työtapa edistää tasalaatuista kohtaamista (4,52).
Ajoissa auttaminen ja oikea-aikainen puheeksiottaminen edistävät niin asiakkaiden kuin työntekijöiden hyvinvointia. Yhtenä tavoitteena on myös edistää turvallisen ilmapiirin muodostumista, joka rohkaisisi sekä työntekijöitä että perheitä ottamaan puheeksi lapsen ja perheen elämään liittyviä asioita.
Yhtenäinen puheeksiottamisen toimintakulttuuri edistää tunnistamaan perheiden tarpeita varhaisemmassa vaiheessa. Työtapa viedään myös uusien työntekijöiden perehdytysohjelmaan.
Toimintamalli on hyödynnettävissä myös muihin kuntiin, kertovat hankekoordinaattori Lea Myllyniemi, vastaava lapsiperheiden hyvinvoinninohjaaja Marjo Leminen ja lapsiperheiden palvelupäällikkö Marja Häyhä.
Lisätietoja palvelupäällikkö Marja Häyhä, puh. 040 315 2548, marja.hayha@jarvenpaa.fi. Tutustu kehittämistekoon Puheeksiottava kunta- hyvinvoivat perheet ja katso Kohtaamisen työtavan esittelyvideo.
Kouluvalmentaja kotoutumisen tueksi lapsille ja nuorille
Ukrainan sota kasvatti suuresti maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrää myös Järvenpäässä. Tämän vuoksi tuli tarve tukea uudenlaisella tavalla maahanmuuttajaoppilaita valmistavassa luokassa ja yleisopetuksessa. Tavoitteena on tukea oppilaiden hyvinvointia ja edesauttaa suomalaiseen yhteiskuntaan sekä kouluun kiinnittymistä ja kotoutumista.
– Kotoutumisen kouluvalmentaja työskentelee koulussa ja hän on luokissa oppilaiden tukena. Hän tukee osaltaan oppilaiden tutustumista toisiinsa ja auttaa sosiaalisten taitojen harjoittelemisessa. Kouluvalmentaja järjestää koululla kerhotoimintaa sekä ohjattua välituntitoimintaa. Lisäksi hän tukee valmistavan oppilaan integroitumista yleisopetukseen, kertoo erityisasiantuntija Jenna Pekola.
Kotoutumisen kouluvalmentaja on opetukseen sitoutumaton työntekijä kouluyhteisössä, jolta oppilaat voivat pyytää apua. Kouluvalmentajat ovat olleet oleellinen apu mieluisien vapaa-ajan harrastusten löytämisessä ja niihin ilmoittautumisessa. Kouluvalmentajan tuen ja yhteisöllisen työn myötä tutustuminen uusiin ystäviin ja suomen kielen käyttäminen on mahdollistunut paremmin. Välituntitoiminnot ja kerhot ovat lisänneet sekä yhteisöllisyyttä että vaikuttavuutta, sillä oppilaat ovat saaneet vaikuttaa niiden sisältöihin toiveiden ja äänestysten kautta.
Kouluvalmentajan tuki on lisännyt oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta, ymmärrystä suomalaisesta kouluyhteisöstä sekä eri kulttuureista tulevien oppilaiden kohtaamisia. Kotoutumisen kouluvalmentajatoiminta jatkuu Järvenpäässä vuoden 2025 ajan.
Lisätietoja erityisasiantuntija Jenna Pekola, puh.040 315 3250, jenna.pekola@jarvenpaa.fi. Tutustu kehittämistekoon Kouluvalmentaja kotoutumisen tueksi lapsille ja nuorille.
Tärkeissä töissä on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen, eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn, Julkisen alan unionin JAU:n ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestön Soten, työelämän kehittämisen alusta. Tavoitteena on tukea kunta-alan ja hyvinvointialueiden työpaikkoja uudistumaan ja kehittymään sekä tehdä hyvää julkista työtä näkyväksi.