Opetus- ja kasvatuslautakunta 10.12.: Pesäpuun päiväkotikiinteistön luopumisaikataulu ja Kinnarin päiväkodin väistökohde ja –aikataulu
—Kaupunki ja päätöksentekoOpetus- ja kasvatuslautakunta käsittelee tulevassa kokouksessaan 10.12.2024 päiväkoti Pesäpuun kiinteistöstä luopumisen aikataulumuutosta ja päiväkoti Kinnarin väistökohteen muutosta sekä aikataulua. Vuoden 2024 palveluverkkotarkastelussa todettiin, että Järvenpään kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä enemmän tilakapasiteettia kuin palvelutarve edellyttää. Varhaiskasvatuksessa on siirrytty ennakoivaan ryhmien muodostukseen, jossa lapsiryhmät suunnitellaan vuosittain lasten tarpeiden, henkilöstön osaamisen ja tilojen tarkoituksenmukaisen käytön perusteella yhteistyössä henkilöstön kanssa.
Tarkastelun myötä esitetään, että päiväkoti Pesäpuun tiloista luovutaan suunniteltua aikaisemmin tilojen käyttötarpeen puuttumisen ja niissä havaittujen kuntohaasteiden vuoksi. Päiväkoti Kinnarin väistö esitetään toteutettavaksi elokuussa 2025 Oinaskadun päiväkotiin, jossa on riittävästi tilaa ja modernit, terveelliset puitteet. Muutoksella varmistetaan, että Kinnarin lapset ja henkilöstö voivat siirtyä väistöön yhtenä yhteisönä, jonka lisäksi perheille tarjotaan mahdollisuus toivoa siirtoa toiseen päiväkotiin. Uusi, laajennettu Kinnarin päiväkoti valmistuu syksyllä 2026 suunnitellun aikataulun mukaisesti.
Lautakunta käsittelee lisäksi kokouksessaan muun muassa Järvenpään kaupungin palvelusetelisääntökirjan päivittämistä maksatusten osalta. Järvenpään kaupunki irtisanoi Vaanan/Smartumin palvelusetelisopimuksen 31.10.2024, kun Vaana ilmoitti korottavansa palvelusetelin palvelupalkkiota merkittävästi 21.10.2024 alkaen. Kaupunki pyrki neuvottelemaan korotuksen kohtuullistamisesta tai ajankohdan siirtämisestä, mutta neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. Sopimus päättyy 31.1.2025. Lautakunnalle esitetään, että palvelusetelien maksatuksessa siirrytään suoralaskutukseen 1.1.2025 alkaen.
Tutustu opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksen esityslistaan 10.12.2024.
Lisätietoja:
Merja Narvo-Akkola, opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi