Järvenpään Vähänummen yritys- ja teollisuusalueen maastokatselmuksessa löydettiin joitakin kehittämiskohteita – alueen yleisilme suhteellisen hyvä

Alueen yrittäjät olivat aktiivisesti mukana ja esittivät myös omia toiveitaan.

Esimerkillisen siisti yrityspiha- ja alue. Kaupunki on päättänyt myöntää kunniakirjan VP-Luukut Oy:lle. Kuva: Susanna Aramo.

Järvenpään kaupunki toteutti marraskuun alussa Viihtyisä kaupunkikuva -toimintamalliin sisältyvän maastokatselmuksen Vähänummen yritys- ja teollisuusalueella.

Ennen katselmusta yrittäjillä ja kaupungin edustajilla oli mahdollisuus tarkastella aluetta viime keväänä kuvattujen ilmakuvien avulla Järvenpään internetsivuilla. Katselmukseen osallistui yhteensä noin kaksikymmentä alueen yrittäjää mukaan lukien toimittajat ja kaupungin edustajat. Katselmus aloitettiin Yrittäjänkadulta, josta edettiin muun muassa Tekijänkadun, Keksijänkadun ja Tuottajankadun kautta aina Puurtajankadulle.

Tonttien ylityksiä havaittiin muutama, jotka liittyvät esimerkiksi pihan asfaltointiin. Osasta yrittäjien tonteilta löytyi myös siistittävää, kuten risuja näkyvyyden parantamiseksi ja puita valaisinpylväiden rinnalta. Lisäksi kaupungin alueelle oli tuotu jätettä, jonka siivoamisesta vastaa kaupunki.

Yritysalueen kadunvarsilta löytyneet lavat sekä rekka- ja kuorma-autot katsottiin myös ongelmalliseksi puhtaanapidon, näkyvyyden, turvallisuuden ja alueen yleisilmeen kannalta. Tähän pohditaan parannustoimenpiteitä liikennemerkein.

Tonttiliittymän paikkaa toivotaan vaihdettavan Tekijänkadun päästä turvallisuussyiden takia, sillä koululaisten reitti kulkee nykyisen liittymän kohdalta. Myös usealla teollisuusalueen kadulla oli pysäköitynä autoja katualueelle, jopa tonttiliittymien eteen.

Kaupungin alueelta löytynyttä jätettä. Kuva: Susanna Aramo.

Lisäksi alueella on yrittäjien toimesta havaittu rottaongelma. Yrittäjiä on pyydetty tarkkailemaan alueitaan ja varmistamaan, ettei rotilla ole syötävää, ja että alueen jätehuolto on kunnossa. Alueen yrittäjiä myös muistutettiin siitä, että tontin omistajalla on katualueella puhtaanapitovelvoitteita kunnossapitolain mukaan.

Alueen yrittäjä esitti toiveen teollisuusalueella olevan opaskartan päivittämisestä, roska-astian lisäämisestä Yrittäjänkadulle ja puistoalueiden siistimisestä.

Kaiken kaikkiaan alueen yleisilmeen nähtiin olevan suhteellisen hyvä, mistä kaupungin edustajat ovat tyytyväisiä.

Jatkotoimenpiteinä sovittiin, että kaupunki korjaa omistamiltaan alueiltaan roskat pois ja ottaa yhteyttä tarvittaviin tahoihin tonttien ylitysten ja muiden katselmuksessa havaittujen epäkohtien osalta. Lisäksi ratkaistaan opaskarttaan ja turvallisuuteen liittyvät asiat sekä harkitaan pysäköintikieltoa tietyille katuosuuksille.

Lavallisia perävaunuja Tekijänkadulla. Kuva: Susanna Aramo.

Kunniamaininnat

Kaupunki on päättänyt myöntää VP-Luukut Oy:lle Keksijänkadulla ja Helsingin Mylly Oy:lle Puurtajankadulla kunniakirjat siististä ja esimerkillisestä pihasta. Lämpimät onnittelut voittajille! Kunniakirjat toimitetaan lähiaikoina yrityksille. Yrityksille, joiden alueen kohdalla on ollut huomautettavaa, mutta jotka onnistuvat parantamaan merkittävästi tilannettaan ja yleisilmettään, voidaan myöntää kunniakirja myöhemmin.

Maastokatselmuksessa ihasteltiin myös tätä rakennusta ja sen pihapiiriä Puurtajankadulla. Kuva: Aija Schukov.

Vuoden 2022 maastokatselmukset

Seuraava maastokatselmus järjestetään keväällä 2022 Terholan yritysalueella ja samassa yhteydessä otetaan tarkasteluun Minkkikadun alue. Tulevan kohteen yritykset voivat jo hyvissä ajoin alkaa siistiä pihojaan.


Lisätietoja:

Aija Schukov
projektipäällikkö
ylläpito- ja huoltopalvelut
puh. 040 315 3586
etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Susanna Aramo
yrityspalvelupäällikkö
elinkeinopalvelut
puh. 040 315 3130
etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!