Järvenpään OP-korttelin hanke etenee, kaupunginhallitus hyväksyi maankäyttösopimuksen ja esittää asemakaavan hyväksymistä valtuustolle

Järvenpään kaupunginhallitus hyväksyi maanantain 16.12.2024 kokouksessaan Järvenpään keskustassa sijaitsevan, niin kutsutun OP-korttelin maankäyttösopimuksen ja asemakaavan muutoksen. Tehdyt päätökset mahdollistavat uuden OP-korttelin rakentumisen tulevaisuudessa. Asemakaavan muutos etenee vielä kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kaupunginhallituksen käsittelyssä hankkeen liike-, työ- ja palvelutilojen vähimmäismäärää kasvatettiin 1 800 kerrosneliömetriin.

Uuden OP-korttelin alkuperäiseen suunnitelmaan oli jo kaupunkikehityslautakunnan käsittelyssä tehty seuraavat muutokset: Mannilantien varteen suunnitellun rakennuksen ja Sibeliuksenkadun varteen suunniteltujen kahden rakennuksen suurinta sallittua kerroslukua oli nostettu yhdellä kerroksella. Korttelialueen kokonaisrakennusoikeutta oli kasvatettu 1000 kerrosneliömetrillä. Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle, suunnittelualueen pohjoisosaan oli osoitettu muutetun suunnitelman mukaan rakennusoikeutta yhteensä 27 000 kerrosneliömetriä, josta vähintään 1020 kerrosneliömetriä on toteutettava ensimmäiseen kerrokseen liike-, työ- tai palvelutiloina. 900 kerrosneliömetriä liiketilasta on osoitettava kävelykadun (Sibeliuksenkatu) ja Mannilantien varteen, 120 kerrosneliömetriä Venny Soldanin raitille.

Esittelijä eli kaupunginjohtaja täydensikaupunginhallituksen kokouksessa päätösehdotuksiaan OP:n ja YIT:n kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta niin, että korttelin asuinrakentamisenrakennusoikeus pysyy samana, mutta liike-, työ-, toimisto- ja palvelutilojen määrä nostetaan vähintään 1 800 kerrosneliömetriin. Tästä 1020 kerrosneliömetriä tulee sijoittaa maantasakerrokseen. Siten kaupunkikehityslautakunnan tekemään ehdotukseen nähden liike-, työ- ja palvelutilojen vähimmäismäärä kasvaa merkittävästi.

”Liiketilojen vähimmäismäärän kasvu hankkeessaon merkittävä asia alueen yritysten ja koko kaupungin kannalta. Muutoksella vastataan myös paikallisten yritysten toiveisiin varmistaa riittävä liike- ja toimistorakentaminen kaupungin ydinkeskustassa”, kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen perustelee muutettua päätösehdotusta.

”Nyt tehdyt päätökset ovat tärkeitä Järvenpään kaupungin keskustan kehityksen kannalta. Olen tyytyväinen siihen, että osapuolet ovat löytäneet ratkaisun, jossa hankkeen liike-, työ- ja palvelutilojen vähimmäismäärää kasvatettiin vielä tuntuvasti. Bulevardikorttelin viimeisen vaiheen valmistuttua päästään aloittamaan sen vastinparin eli OP-korttelin toteuttaminen. Järvenpään ydinkeskusta uudistuu tulevina vuosina voimakkaasti ja nyt tehdyillä ratkaisuilla varmistamme, että keskustassa riittää niin palveluja asukkaille, toimitiloja yrityksille kuin kaupunkiasuntoja järvenpääläisille”, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eemeli Peltonen toteaa.

Laura Virkkunen (PS.) teki kokouksessa Tom Bomanin (PS.) kannattamana ehdotuksen, että maankäyttösopimus palautettaisiin valmisteluun. Asiasta äänestettiin ja muutosesitys hävisi kaupunginjohtajan muutetulle pohjaehdotukselle äänin 7-3. Asemakaavan muutos hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. Kaupunginvaltuuston on tarkoitus käsitellä asemakaavan muutos ensi vuoden helmikuun kokouksessaan.

Lisätiedot:

Eemeli Peltonen
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
puh. 050 557 9092
s-posti: eemeli.peltonen@jarvenpaa.fi

Iiris Laukkanen
kaupunginjohtaja
puh. 040 315 3155
s-posti: iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!