Haarajoen koulussa on ahkeria kirjojen lukijoita

Järvenpään kouluissa järjestettiin kesälukukampanja, jossa koululaisia innostettiin lukuharrastuksen pariin. Kesäloman aikana oppilaat merkitsivät ylös, kuinka monta kirjaa he lukivat tai kuuntelivat. Kesän aikana Järvenpään kouluissa yli 600 oppilasta luki yhteensä lähes 6000 kirjaa.

Lukevimmaksi kouluksi ylsi Haarajoen koulu, jossa eniten kirjoja luki viime vuoden 2–3 B-luokan oppilaat. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa luettiin peräti 9,6 kirjaa/oppilas. Aivan kintereille kirivät myös saman koulun 2 A-luokkalaiset, jossa luettiin 9,4 kirjaa/oppilas.

Järvenpään lukevin koulu palkittiin keskiviikkona 3.10. Haarajoen koulun juhlasalissa. Lukukampanjan suojelija, kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen luovutti Lukevin koulu -kunniakirjan ja kirjalahjakortin Haarajoen koulun oppilaskunnan hallituksen edustajille Lunalle ja Samuelille. Toki myös kaikkia kesälukukampanjaan osallistuneita oppilaita on muistettu pienellä palkinnolla.

Aikuinen ojentaa kahdelle lapselle kunniakirjan ja lahjakortin. Kaikki hymyilevät.
Luna ja Samuel ottivat vastaan kaupunginjohtaja Iiris Laukkaselta Lukevin koulu -diplomin sekä lahjakortin kirjakauppaan. Luna kertoi lukeneensa kesän aikana viisi kirjaa ja Samuel seitsemän.

Neljännen luokan Otso, Matilda ja Bryan tykkäävät lukea kirjoja vapaa-aikanaan. Lukukampanjan aikana Otso luki peräti 11 kirjaa ja Bryan ja Matilda noin seitsemän kirjaa. Mikä lukukampanjan aikana luetuista kirjoista on jäänyt mieleen ja mikä tekee ylipäätänsä kirjasta kiinnostavan?

– Mieleen on jäänyt vaikkapa Neropatin päiväkirja. Kirjassa on se kivaa, kun siinä tarina ikään kuin etenee ja saa seurata, mitä siinä tapahtuu, kertoo muutoinkin ahkera lukija Otso.

– Minä luin muun muassa kaksi Harry Potter -kirjaa, ne olivat mukavia. On kiva, kun kirjassa tapahtuu jänniä asioita, sanoo Matilda.

– Minulla mieleen jäi Veljeni Leijonanmieli. Se oli aika surullinen kirja, mutta mielenkiintoinen. On kivaa, kun lukiessa voi itse kuvitella asioita ja minua kiinnostavat kaikenlaiset sadunomaiset ja fantasiakirjat, toteaa usein iltaisin kirjoja lukeva Bryan.

Kolme lasta istuvat vierekkäin penkillä.
Otso, Matilda ja Bryan toteavat, että lukeminen on tärkeää, koska se kasvattaa sanavarastoa ja ilman hyvää lukutaitoa elämässä ei tule toimeen.

LUPO (Lukemisen polku) on Järvenpään perusopetuksen uusi vuosiluokittain etenevä lukutaidon edistämisen ohjelma, joka on hyväksytty osaksi Järvenpään paikallista perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Lisätietoja: LUPO-vastuuopettaja Johanna Listala, johanna.listala@jarvenpaa.fi

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!