Boogien yritysaluetta tarkasteltiin syksyn maastokatselmuksessa – yleisilme on siisti, mutta parannettavaakin löytyi 

Alue todettiin yleisilmeeltään siistiksi, mutta joitakin puutteita, kuten epäsiistejä piha-alueita ja liikennejärjestelyjen kehitystarpeita, havaittiin. 

Järvenpään kaupunki teki syyskuussa 2024 Viihtyisä kaupunkikuva -toimintamalliin sisältyvän maastokatselmuksen Boogien yritysalueella ja sen lähellä olevilla yritystonteilla. Katselmuksen tavoitteena on parantaa alueen viihtyisyyttä, siisteyttä ja turvallisuutta. Kaupunki muistuttaa, että vastuullisuus kuuluu kaikille toimijoille, ja jokainen voi vaikuttaa alueen viihtyvyyteen ja kestävään kehitykseen.  

Katselmukseen osallistui alueen yrittäjiä ja kaupungin edustajia. Kierros alkoi Rajaniitynkadulta ja jatkui Ainolanväylän, Poikkitien, Riffikadun, Diggarinkadun, Fillipolun, Puistotien ja Valmukadun kautta takaisin Järvenpään K-Raudan pihalle. 

Havaintoja yritysalueelta 

Boogien yritysalue todettiin yleisilmeeltään siistiksi, ja viheralueet olivat hyvin hoidettuja. Kuitenkin parannuskohteita havaittiin. Diggarinkadun ja Riffikadun keskellä oleva usean yrityksen asiakkaita palveleva parkkipaikka-alue on epäselvä ja jäsentymätön, ja alueella havaittiin ajettavan ylinopeutta. Kaupunki totesi, että Riffikadun ja Diggarinkadun liikennejärjestelyjä tulee kehittää jo pelkästään selkeyden ja asiakasturvallisuuden vuoksi. Joidenkin yritysten piha-alueet olivat epäsiistejä, ja tonttien reunoilta löytyi muovi-, metalli- ja elektroniikkajätettä. Ilmakuvien perusteella tonttien ylityksiä oli kuitenkin vähän. Tontin rajojen tarkistamiseen saa apua kaupungin karttapalvelusta tai Järvenpää-infosta.   

Lidlin Järvenpään jakelukeskuksen aidan ulkopuolella olevat kuolleet puut voidaan kaataa ja jättää maapuuksi, mikä tarjoaisi hyönteisille elinympäristön ja edistäisi luonnon monimuotoisuutta. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Osittainen tontinylitys ja epäsiisti piha-alue Riffikadun risteysalueella. Tontinraja kulkee ilmakartan mukaisesti keskellä viheraluetta. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Roskia Diggarinkadun ympäristössä. Aidan takana taustalla näkyy Lidl Järvenpään jakelukeskus. Myös kasvillisuuden hallintaan tonttiliittymien ympäristössä tulee kiinnittää huomiota, jotta varmistetaan hyvä näkyvyys ja liikenneturvallisuus. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Valkoisella maalattu ohjeellinen kevyen liikenteen väylä jatkuu Riffikadun risteyksestä kaupallisten yritysten alueelle. Alue tulisi pitää vapaana jalankululle ja pyöräilylle. Lisäksi ylimääräiset tavarat peittävät näkyvyyttä. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Kaupallisten yritysten parkkialueella havaittiin ylimääräisä metalliaitoja. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Muovijätettä Vesipisaroidenpuistossa. Kuva: Järvenpään kaupunki.

Tonttirajojen ja sen ympäristön puhtaanapitovastuu 

  • Jalkakäytävän lehtien ja roskien poistaminen. 
  • Tontille johtavan kulkutien ja tonttiliittymän hoito ja rakentaminen. 
  • Avo-ojarummun toiminnan varmistaminen (esim. jään, lumen ja roskien poistaminen). 
  • Roskien ja pudonneiden lehtien poistaminen tontin rajasta kadun keskilinjaan asti (enintään 15 metriä). 
  • Tonttiin rajoittuvan viherkaistan ja ojan puhtaanapito sekä kasvillisuuden siistinä pitäminen (enintään kolmen metrin päähän tontin rajasta). 
  • Esimerkiksi pujojen ja rikkaruohojen poistaminen sekä nurmikon niittäminen. 

Kunniamaininnat  

Kaupunki myöntää kunniakirjat Motonetille ja Lidlin Järvenpään jakelukeskukselle esimerkillisestä panoksesta yritysalueen viihtyvyyden parantamisessa. Molempien pihat ovat siistit ja selkeät sekä pihakokonaisuudet huomioivat tontilla liikkuvat asiakkaat. Kunniakirjat toimitetaan loppuvuoden aikana. Yritykset, jotka parantavat merkittävästi alueensa yleisilmettä, voivat saada kunniakirjan myöhemmin. 

Erityismaininta annetaan Lidlin Järvenpään jakelukeskukselle hyönteishotellista, joka on toteutettu yhteistyössä ammatillisen oppilaitos Keudan kanssa.  

– Kannustamme kaikkia järvenpääläisiä yrityksiä pohtimaan, miten oman pihan monimuotoisuutta ja vastuullisuusteemoja voisi parantaa, toteavat yhdessä Järvenpään kaupungin ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov ja yrityspalvelupäällikkö Susanna Aramo

Kaupunki kiittää kaikkia Boogien yritysalueen maastokatselmukseen osallistuneita yrityksiä! 

Motonet on yksi kunniamaininnan saavista yrityksistä. Kuva: Järvenpään kaupunki.
Lidlin jakelukeskuksen pihalla oleva hyönteishotelli. Hyönteishotelli tarjoaa hyödyllisille hyönteisille, kuten pölyttäjille ja petohyönteisille, suojapaikan, edistäen samalla luonnon monimuotoisuutta ja kasvien hyvinvointia alueella. Kuva: Järvenpään kaupunki.

Seuraava maastokatselmus 

Seuraava Viihtyisä kaupunkikuva -maastokatselmus järjestetään vuonna 2025. Tarkasteltava alue ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa.Muoto


Viihtyisämmän ja turvallisemman kaupunkikuvan puolesta,  

Aija Schukov  
ylläpidon rakennuttajapäällikkö  
p. 040 315 3586  
aija.schukov@jarvenpaa.fi  

Susanna Aramo  
yrityspalvelupäällikkö  
p. 040 315 3130  
susanna.aramo@jarvenpaa.fi  

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!